top of page
11W.jpg

Kiinteistönvälitystä täydellä sydämellä

Hei, olen Jonna

Olen syntynyt kauppiassukuun Pohjanmaalla 80- luvulla. Pohjalaiset sukujuureni ovat muokanneet minusta kovaa työtä pelkäämättömän yrittäjän.


Tykkäänkin paiskia kovasti töitä - kiinteistönvälitys työnä on pitkiä päiviä ja laskemattomia työtunteja, joten oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi on hyvä pitää kunnossa. 


Tykkään harrastaa monenlaisia lajeja, kehonhallinta treenimuotona sekä salilla käynti ovat lempiasioitani vapaa-ajallani.

​Perheeseemme on muuttanut staffipoika Manu, joka lenkittää minut aamuisin, joten aivot saavat myös tarvittavan energiamäärän päivän aloitukseen.

Vapaa-aikana viihdyn myös kotona viherkasveja hoidellen, mökillä veneillen sekä ystävien ympäröimänä kahvitellen.

Saan olla äiti kahdelle aikuiselle lapselle. He ovat muuttaneet jo omiin koteihinsa, joten minulle jää entistä enemmän aikaa asiakkaille sekä tehdä iltapainotteista työtä.

Mielestäni työnteko on myös niin kivaa että en koe olevani töissä, vaan tämä on elämäntapani. Monista asiakkaista on muodostunut pitkäaikaisia ystävyyssuhteita.

Luotettavuus, empaattisuus, positiivisuus ja aito välittäminen ovat minulle tärkeitä asioita joista pidän tiukasti kiinni. 

Jonna Lindfors | Yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KIAT, sisustusstailaaja

Minusta: About
Nettikuva jonnan sivu.jpg
Minusta: Image

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen kohti unelmiasi.

+358 40 572 3757

  • Facebook
  • LinkedIn
  • Instagram

Kiitos yhteydenotostasi! Palaan sinulle mitä pikimmiten.

IMG_2514_edited.jpg
Minusta: Contact
bottom of page